Tyylikkäänä Cannesin elokuvajuhlille!

In Juhlapukeutuminen, yhteistyö by Harri Pii

Jo alkukeväästä kuulimme huikeita uutisia, että Rauli Ylitalo, hyvä tuttava menneiltä vuosilta, on saanut kutsun Cannesin elokuvajuhlille ohjaamansa ”Congratulations! You Have a New Match” -lyhytelokuvan johdosta. Päätimmekin ottaa yhteyttä Rauliin ja udella, millaisessa asussa herra oli suunnitellut punaisella matolla juhlivansa ja mahtaisiko hän tarvita apua pukeutumisen suhteen. Lyhyt, mutta hedelmällinen juttutuokiomme päätyi siihen, että viime viikolla Rauli matkasi Helsingistä meille Aaron’siin ja puimme hänet tyylikkääseen gaala-asuun elokuvajuhlia varten – asuksi valitsimme tietenkin hienostuneen ja elegantin smokin, tuon punaisten mattojen klassikkoasun, joka oli hänelle ensimmäinen laatuaan – mutta kuunnellessa Raulin tämänhetkisiä sekä tulevia työprojekteja, smokille riittänee käyttöä tulevaisuudessa vielä monta kertaa.

Pieni pätkä Raulin visiitistä liikkeeseemme nähtävillä miehen vlogista täältä.

Rauli Ylitalo tunnetaan mm. konstaapeli Kososen roolista Salatuista elämistä, mutta miehen veri vetää vahvasti myös kameran taakse. Smokki Karjalan Puvun Kaleva classic-mallistoa, smokkipaita Stenströms, solmio ja taskuliina Matex. Smokin kangas on 100% villaa, joten se hengittää hyvin myös Cannesin lämmössä.

Saimme ilon ja kunnian pukea Raulin punaiselle matolle Cannesin elokuvajuhlille, joita vietetään 8-19.5.2018.

Ensimmäinen oma leffa jo 9-vuotiaana

Moni tuntee Rauli Ylitalon Salattujen Elämien konstaapeli Sami Kososen roolista, jota hän on näytellyt vuodesta 2015 lähtien. Monelle jyväskyläläiselle Rauli on kuitenkin tuttu myös muista yhteyksistä, sillä hän on syntynyt Jyväskylässä ja muuttanut vasta 29-vuotiaana leffa-alan töiden perässä Helsinkiin. Vuonna 2012 Rauli valmistui Humanistisesta ammattikorkeakoulusta kulttuurituottajaksi, jonka jälkeen hän on työskennellyt elokuva-alalla markkinoinnin parissa ennen, kun alkoi näytellä Salatuissa elämissä.

Rauli on pitänyt vuodesta 2017 lähtien Totuus Elokuvasta -vlogia Youtubessa, jonne mies kuvaa elokuviin liittyvää sisältöä.

Rauli Ylitalon voi tavata molemmin puolin kameraa.

Kipinä elokuvien tekoon syttyi Raulilla jo varhain; ”Olen tehnyt ensimmäisen leffani 9-vuotiaana, jonka jälkeen erinäköisiä projekteja, joiden ohjauksessa olen ollut enemmän tai vähemmän mukana, on tullut tehtyä yli viisikymmentä. Lyhytelokuvien lisäksi olen ohjannut ”Taistelu Lutakosta” -dokumentin sekä tusinan verran musiikkivideoita.” Raulin edellinen julkaistu musiikkivideo, Turmion Kätilöt – Dance Panique, äänestettiin Oulun musiikkivideofestivaaleilla 2017 yleisösuosikiksi.

Vuonna 2017 Rauli on ohjannut rakkauden pikaruokakulttuurista eli Tinderistä kertovan ”Congratulations! You Have a New Match!” -lyhytelokuvan, joka valittiin menestyksekkäästi tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlien ohjelmistoon. Herra ei kuitenkaan lähde reissuun vain kyseisen elokuvan vuoksi, vaan myös esittelemään seuraavaa ohjaamansa toimintaelokuvaa ”Last Tears of the Frozen North”, sekä etsimään sille yhteistyökumppaneita – tuleva elokuva onkin Raulin ensimmäinen kokoillan elokuva, jota hän kuvailee post-apokalyptiseksi toimintaelokuvaksi, ”vähän kuin Mad Max Suomen talvessa”, Rauli kertoo. Leffan FB-sivut löytyvät tämän linkin takaa ja ohjaajan omia ajatuksia tulevasta leffaprojektista voit lukea täältä.

Rauli, kamera ja materiaalin purkitusta Totuus Elokuvasta-vlogia varten.

Smokki James Bond -tyyliin

Cannesin elokuvajuhlien edustusasua suunnitellessa ykkösvaihtoehtomme Raulille oli tietenkin smokki, jota ei tarvinnut kauan markkinoida – riitti, kun mainitsi James Bondin punaisella matolla ja mies oli jo lähes myyty. Ja kun puku oli päälle puettuna ja peilistä katsoi elegantin tyylikäs herrasmies, vahvistui vaihtoehto lopulliseksi valinnaksi.

Lue lisää smokin eli smoking jacketin käytöstä pukukoodeja ja pukeutumisetikettejä käsittelevästä postauksestamme tästä.

Musta silkkinen rusetti Matex ja mustat olkaimet Helsingin Olkain.

Valkoinen smokkipaita Stenströms, silkkinen rusetti sekä smokkivyö, eli Cummerbund Matex, olkaimet Helsingin Olkain.

Jotta puku istuisi kantajalleen täydellisesti, vaatii se yleensä pieniä muutostöitä, niin kuin myös Raulin smokin kohdalla; takin hihoja ja helmaa lyhennetään sekä housujen lahkeita lyhennetään ja kavennetaan. Smokkipaidaksi valikoitui sileäkankaisen ja pelkistetyn tyylikäs vaihtoehto. Smokkiin kuuluu oma silkkikankainen smokkivyö eli Cummerbund, rusetti sekä olkaimet, jotka valitsimme puolestaan tyylikkään mustan sävyissä. Asukokonaisuuden kruunaavat lakerikengät sekä taskuun viikattu valkoinen silkkiliina – ja VOILÁ, elegantin tyylikäs ja edustava gaala-asu Cannesin punaiselle matolle on muutostöitä vaille valmis!

Kantajalleen hyvin istuva puku vaatii yleensä aina muutostöitä.

Kaikki vaatteiden muutostyöt ja fiksaukset, mm. kuvan smokkitakin helman ja hihojen lyhennykset sekä housujen muokkaukset, tapahtuvat Aaron’sissa ammattitaidolla, omassa ompelimossa.

Kuvan tyylikäs ja elegantti gaala-asu on muutostöitä vaille valmis punaiselle matolle. Smokki Karjalan Puvun Kaleva, smokkipaita Stenströms, rusetti ja taskuliina Matex, lakerikengät Lund.

Kiitos Rauli käynnistä, oli erittäin mukava nähdä pitkästä aikaa. Toivotamme myös nautinnollista ja menestyksekästä reissua Cannesiin – sekä kaikkea hyvää tuleviin suunnitelmiin ja työprojekteihin. Toivottavasti näemme taas pian!

Lisää tunnelmia ja kuvia Raulin Cannesin matkasta luvassa matkan jälkeen – pysykäähän kuulolla.