Tietoisku puuvillasta

In Materiaalitietous by Harri Pii

Vaatetuksen asiantuntijoina peräänkuulutamme vaatteiden materiaalivalinnoissa aina laadukkaiden luonnonkuitujen perään, sillä ne ovat käyttöominaisuuksiltaan yksinkertaisesti ylivertaisia. Tämän lisäksi ne ovat myös ekologisempi vaihtoehto täysin teollisten muovi- ja öljypohjaisten tekokuitujen rinnalla, jotka hajoavat luontoon huonosti – puuvillavaatteen ekologisuus riippuu kuitenkin aina myös siitä, mistä ja millaisen tuotteen ostat.

Markkinoilla vaatteiden ja tekstiilien valmistusraaka-aineita on lukematon määrä ja kuluttajan onkin oltava skarppina, sillä hienolta tuntuvan kankaan tuoteseloste voikin paljastaa sen täysin teollisesti valmistetuksi tekokuitukankaaksi. Aiemmin julkaistussa postauksessa esittelimme villan erinomaisia käyttöominaisuuksia, tuon tietopaketin löydät täältä. Tällä kertaa raotamme teille ovea puuvillan maailmaan sekä perustelemme syitä siihen, miksi ja milloin liputamme puuvillan puolesta.

Sandin kauluspaita on valmistettu hienosta puuvillasta, Euroopassa.

Arabialaiset kauppiaat toivat Eurooppaan

Varmaa tietoa puuvillan alkuperästä ei ole, mutta siitä valmistettuja vaatteita on todistettavasti käytetty Meksikossa jo 7000 vuotta sitten, Pakistanissa ja Egyptissä 3000 eaa. Eurooppalaiset pääsivät nauttimaan puuvillavaatteista sen jälkeen, kun arabialaiset kauppiaat toivat ne Eurooppaan 800 jKr. Kun Kolumbus löysi Ameriikan vuonna 1492, näki hän puuvillan kasvavan Bahama-saarten pelloilla ja vuoteen 1500 mennessä puuvilla tunnettiinkin jo yleisesti kaikkialla maailmassa. Englannissa 1700-luvulla alkanut teollinen vallankumous mullisti mm. tekstiiliteollisuuden ja joudutti puuvillatuotannon nopeaan kasvuun, kun uudet keksinnöt mahdollistivat puuvillan siementen erottamisen sekä puuvillan kehräämisen ja kutomisen kankaaksi täysin koneellisesti. 1800-luvulta saakka puuvilla onkin ollut maailman tunnetuin ja tärkein tekstiilikuitu.

Puuvillakasvin kukka muistuttaa Kiinanruusua. Kun kypsä puuvillahedelmä aukeaa, puuvillakuidut näyttäytyvät 3-5-lokeroisesta kodasta.

Puuvillaa kasvista

Puuvilla on pehmeä kasvikuitu, jota saadaan puuvillakasvien siemenhahtuvista. Puuvillakuitu on koostumukseltaan lähes pelkästään selluloosaa, ollen väriltään joko valkoista, kellertävää, punertavaa tai ruskeaa – valkaisun jälkeen puuvilla on kuitenkin aina valkoista. Puuvillalajikkeita on noin kymmenen, joista tärkein lajike on Gossypium Hirsitium, jota kasvatetaan Keski-Amerikassa. Puuvillan tärkeimmät tuottajamaat ovat Kiina, Yhdysvallat, Intia, Pakistan, Uzbekistan, Turkki, Australia ja Egypti.

Näkymä puuvillapellolta

Hyvä paha puuvilla

Puuvilla on suhteellisen luja ja napakka kuitu, joka ei nyppyynny käytössä helposti ja tuntuu iholla pehmeältä sekä miellyttävältä. Puuvilla hengittää, eikä hiosta, joten se on loistava valinta esimerkiksi kesävaatteiden materiaaliksi. Puuvillalla on myös taipumus imeä itseensä kosteutta, joten se ei myöskään sähköisty ikävällä tavalla. Puuvillaa on kautta aikain käytetty kudeneuloksina sekä vaatetuskankaina mm. miesten paidoissa, juhlapuvuissa, kesävaatteissa ja työhaalareissa. Puuvillasta on myös aina valmistettu kodin tekstiilejä, mutta myös teknisiä tuotteita, kuten markiiseja ja kansituoleja.

Harrin kauluspaita ja housut on valmistettu korkealuokkaisesta ja pehmeästä puuvillasta. Kauluspaita Stenströms, irtotakki Sand, taskuliina Amanda Christensen, puuvillahousut Alberto, kengät PanChiq.

Alberton puuvillahousut ovat todella mukavat ja laadukkaat, ja ne kestävät kovaakin kulutusta.

Puuvilla on hyvin helppohoitoinen materiaali, sillä se kestää konepesun, silityksen ja usein myös rumpukuivauksen. Puuvillavaatteiden pesussa tärkeää on noudattaa pesuohjetta; monissa puuvillavaatteissa pesuveden lämpötilaksi on määrätty 60 astetta vaatteen värien pysyvyyden vuoksi, jonka vuoksi ohjetta tulisi aina noudattaa. Puuvillalla on taipumus kutistua ja rypistyä erityisesti pesun jälkeen, jonka vuoksi se kannattaa märkänä oikoa ja muotoilla. Vaikka puuvilla kestää rumpukuivauksen, kutistumisen minimoimiseksi suositeltavaa on kuivattaa puuvillavaatteet vapaasti.

Hyvin istuvia ja laadukkaasta puuvillasta valmistettuja Meyerin housuja löytyy eri väreissä.

Puuvillan tuotannolla on ollut tärkeä merkitys koko maailman historian kannalta, mutta siihen on liittynyt myös ikäviä piirteitä; 1800-luvulla suurin osa Yhdysvaltain etelävaltioiden puuvillasta kerättiin orjatyövoimin ja vielä tänäkin päivänä maailmalta löytyy viitteitä lapsityövoiman käytöstä. Erityisesti isoissa halvan tuotannon maissa puuvillapelloilla käytetään ympäristölle ja ihmisille vaarallisia tuholaismyrkkyjä sekä puuvillan jatkojalostamisessa haitallisia kemikaaleja, jotka valitettavan usein päätyvät puhdistamattomana takaisin luontoon. Myöskään kaikkien tuotantolaitosten työolosuhteet eivät kestä päivänvalossa tarkastelua. Puuvillan viljely kuluttaa myös runsaasti maailman vesivaroja; yhden puuvillakilon tie kuidusta kankaaksi kuluttaa vettä jopa 25 000 litraa.

Tällä hetkellä paine niin viranomaisten kuin kuluttajienkin suunnalta ajaa vaateteollisuutta onneksi terveemmälle ja eettisemmälle pohjalle ja mm. erilaiset Reilun Kaupan sertifioidut tuotteet sekä ekologisesti kasvatetun ja valmistetun luomupuuvillan kysyntä ja tuotanto kasvavat kaiken aikaa. Joten kuluttaja, kun seuraavan kerran tutkit markkinoilla myynnissä olevia vaatteita, pohdithan seuraavia kysymyksiä; missä ja kuka tuotteen on mahdollisesti valmistanut ja onko tuotteen hinta sellainen, että siitä on voinut jäädä kaikille vaatteen tuotantoketjuun osallistuneille ihmisarvon mukaista voittoa.

Lisää hyvää pohdintaa vaatteiden eettisistä ja ekologisista valinnoista voit lukea Nudgen sivuilta.

Kestävät ja mukavat Alberton farkut on valmistettu laadukkaasta puuvilladenimistä.

Satsaa laadukkaaseen puuvillaan!

Se, että vaatteen tuoteselosteessa lukee 100% puuvilla, ei vielä kerro vaatteen laadusta mitään, sillä vaateteollisuudessa puuvillaa esiintyy hyvä- ja huonolaatuista – sekä kaikkea niiden väliltä. Tärkein laatutekijä puuvillan suhteen on sen kuitupituus, jonka lisäksi sen hienous, lujuus, vieraat aineet, väri ja kypsyysaste vaikuttavat laatutekijöihin.

Jos puuvilla tuotetaan suurilla viljelmillä täysin koneellisesti, vaarana on, että puuvillaan sekoittuu kasvin varren, siemenkotien ja lehtien palasia, jolloin kuitu ei ole kovin puhdasta – ja tämä vaikuttaa puuvillan laatuluokkaan ja hintaan. Tällöin puuvilla vaatii jatkokäsittelyä roskien poistamiseksi, muutoin ne jäävät kankaaseen tummiksi pilkuiksi. Sen sijaan, jos puuvilla tuotetaan pienillä viljelmillä ja poimitaan käsin, on tuloksena puhdasta ja tasalaatuista, usein myös ilman torjunta-aineita tuotettua puuvillaa – joka näkyy tietenkin myös hinnassa.

Stenströmsin puuvillapaidat on valmistettu korkealuokkaisesta kampapuuvillasta ja ovat käyttömukavuudeltaan erinomaisia. Varoitamme, niihin jää koukkuun. Silkkisolmiot Amanda Christensen.

Kevät lähestyy ja keväiset kuosit alkavat vallata vaaterekkejä. Puuvillaiset, villaiset ja pellavaiset taskuliinat Amanda Christensen.

Hienoimmat puuvillakankaat on valmistettu kampapuuvillasta, jolloin puuvillan lyhyimmätkin kuidut on kammattu yhdensuuntaisiksi kudontavaiheessa. Kampapuuvilla ei nukkaannu helposti, siitä valmistetut tuotteet kestävät käytössä pitkään ja ovat todella käyttömukavia. Puuvillan merseroinnilla (=käsittely kaustisella soodalla) voidaan muuttaa puuvillan ominaisuuksia niin, että kuitu muuttuu paksummaksi ja lyhyemmäksi, tuoden puuvillaan lisää kiiltoa, lujuutta ja siliävyyttä, jolloin kangas ei myöskään kutistu yhtä paljon kuin ennen käsittelyä.

Sen sijaan huonolaatuisimmat ja halvat puuvillakankaat voivat olla lähes kertakäyttölaatua, sillä kuidut menettävät muotonsa jo muutamassa pesussa, eivätkä ne kestä pitkään käytössä. Joten satsaathan vaateostoksilla hieman enemmän myös puuvillaan, niin saat kulutusta kestävän vaatteen ja rahoillesi vastinetta – ja ostoksesi on todennäköisemmin myös ekologisesti sekä eettisesti parempi vaihtoehto.

Luonnonkuiduista puuvilla ja villa ovat käyttöominaisuuksiltaan ihanteellisia vaatemateriaaleja. Matin puuvillapaita Stenströms, rusetti ja taskuliina Amanda Christensen, villainen irtotakki Cavaliere, housut Meyer.

Stenströmsin lilakuvioitu kauluspaita on todella korkealuokkaista ja hienoa puuvillaa, joka varmasti kestää käyttöä vuodesta toiseen. Rusetti Amanda Christensen, housut Meyer, olkaimet Helsingin Olkain.

Kevät lähestyy huimaa vauhtia ja se tarkoittaa sitä, että kesäkeleille loistavasti sopiva puuvilla alkaa vallata pikku hiljaa hyllytilaa myös meillä Aaron’silla – uusien keväisten värien ja kuosien kera! Tervetuloa liikkeeseemme!