Syksyn uusia tuulia

In Miesten pukeutuminen, yhteistyö by Harri Pii

Kiitos postauksen tyylikkäät JyväsLentiksen riveistä lainatut mallit Matti Pöntinen & Tino Vuori.

Kesän helteet ovat väistyneet, illat pimentyneet ja viilentyneet – ilmassa tuoksuu syksy. Vuodenajan vaihtuminen on muotimaailmassa aina eräänlainen uuden alku ja pikku hiljaa myös meidän hyllyt alkavat täyttyä syksyn uutuuksista. Syksy ei tuo uusia tuulia vain pukeutumisen maailmaan, vaan myös paikalliselle lentopalloseura JyväsLentikselle, sillä seuran toiminta on saanut uutta puhuria purjeisiinsa laajentumisen merkeissä ja muutoksien myötä seuran tavoitteet on asetettu myös uusiin korkeuksiin. Syksyn myötä olemme myös alkaneet tehdä yhteistyötä seuran kanssa, joka näkyy esimerkiksi siinä, että tulevan kauden peleissä JyLe:n miesten edustusjoukkueen valmennustiimi edustaa Aaron’sin stailaamissa asuissa. Tässä postauksessa olemmekin näppärästi yhdistäneet nämä kaksi ajankohtaista asiaa, eli esittelemme teille syksyn ensimmäiset pukeutumistärpit JyLen edustusjoukkueesta tutun parivaljakon voimin.

Aaron’s pukee tulevalle kaudelle JyLe 1-sarjan miesjoukkueen valmennustiimin. Kuvassa joukkueessa pelaavat Matti Pöntinen ja Tino Vuori.

JyväsLentis tähtää mestaruusliigaan

JyväsLentis on vuonna 2006 perustettu aktiivinen seura, jonka toiminnassa on mukana yli 150 junioripelaajaa ja yli 20 valmentajaa. Tulevalle kaudelle seura on ottanut vastaan Liikunnan Riemulta vapautuvan miesten 1-sarjapaikan, jonka myötä Jyväskylän lentopalloilun edustusjoukkueet niin naisten kuin miestenkin osalta sekä tyttö- ja poikajuniorit pelaavat kautta historian ensimmäistä kertaa saman seuralipun alla, JyLe:n pelipaidoissa. Muutoksien johdosta JyväsLentis onkin noussut Jyvässeudun lentopalloilun lippulaivaksi ja seuran tavoitteena on kehittää toimintaansa niin, että se täyttäisi lentopallon Mestaruusliigan vaatimustason vuonna 2022. Jos tavoite toteutuu, tarkoittaa se sitä, että me kaikki lentopalloilun ystävät voimme jo neljän vuoden kuluttua nauttia uudella Hippoksella kovatasoisista Mestaruusliigan peleistä. Kuulostaa kerrassaan upealta!

JyLe:n katseet on suunnattu kohti tulevaa – seuran tavoitteena on paikka lentopallon Mestaruusliigassa vuonna 2022!

Syksyn sävyjä

Upeaa on myös syksyn muoti, joka tarjoilee meille herkullisia ruskan värejä neutraalien värien rinnalle, kuten tiilenpunaista, violettia, tummansinistä sekä vihreän ja ruskean eri vivahteita. Liikkeessämme onkin loistava valikoima laadukkaita puuvillahousuja syksyn väreissä, joilla on helppo päivittää pukeutumistaan vuodenaikaan sopivaksi. Myös farkkuvalikoimamme on saanut uusia siistejä ja supermukavia malleja. Syksyn herkulliset murretut sävyt ja kuosit näkyvät myös sesongin kauluspaidoissa sekä irtotakeissa.

Syksy on saapunut ja on aika päivittää pukeutuminen sesonkiin sopivaksi.

Matilla yllään syksyn herkullisia ruskan sävyjä! Irtotakki Cavaliere, kauluspaita Stenströms, taskuliina Matex, puuvillahousut Meyer, nahkavyö Bassa Collina, nahkakengät PBO.

Tiilenpunainen Cavalieren irtotakki on 100% hienoa villaa ja se näyttää raikkaalta sinisävyisen Stenströmsin kaulusapidan ja Matexin taskuliinan kanssa.

Irtotakilla tyyliä

Monikäyttöisen irtotakin avulla on helppo luoda tyylikkäitä ja casualeja yhdistelmäasuja. Sesongin mausteiset sävyt näkyvät myös irtotakeissa ja syksy on tuonut niihin myös mielenkiintoisia kuoseja, kuten ruutua ja pehmeitä tweed-kankaita. Tänä syksynä klassinen, hyvin istuva ja leveäkauluksinen irtotakki on se muodikkain valinta.

Tinon syyslook sopii monelle suomalaiselle miehelle! Irtotakki Oscar Jacobson, kauluspaita Stenströms, taskuliina Amanda Christensen, nahkavyö Bassa Collina, businessfarkut Alberto.

Oscar Jacobsonin uutuusirtotakki on 100% hienolaatuista villaa ja sen voi yhdistää esimerkiksi kuvan mukaisella tavalla hillittyyn pilkku- ja kukkakuosiin. Kauluspaita Stenströms, taskuliina Amanda Christensen.

Neuleiden paluu

Kun syksy saapuu, kevyet kesävaatteet saavat väistyä lämpöisten, villakankaisten neulevaatteiden tieltä. Jokaisen tyylitietoisen miehen vaatekaapista tulisikin löytyä vähintään yksi hienolaatuinen villaneule, joka on helppo pukea rennosti T-paidan tai vaihtoehtoisesti kauluspaidan päälle, jolloin look on skarppi ja siisti. Syksyn pukeutumisessa näkyy vahvasti kerroksellisuus; neuleilla, neuletakeilla, slipovereilla ja pikkutakeilla voi luoda tyyliltään erilaisia ja mielenkiintoisia syyslookeja.

Erilaisilla neuleilla voi luoda lukemattomia erilaisia tyylejä, kuten kuvanmukaisia tyylikkäitä ja trendikkäitä businesslookeja. Tinon kauluspaita ja neule Stenströms, puuvillahousut Alberto, nahkainen laukku Oscar Jacobson. Matin kauluspaita Stenströms, slipoveri Fynch-Hatton, puuvillahousut Meyer.

Matin kauluspaita on Stenströmsin syysuutuus ja samoin Fynch-Hattonin slipoveri, joka on erittäin hienoa pima-puuvillaa.

Rennon tyylikäs casual look! Kauluspaita Stenströms, slipoveri Fynch-Hatton, nahkainen läppärisalkku Oscar Jacobson.

Satsaa laadukkaisiin nahka-asusteisiin!

Syyssesonki tuo uutuuksia myös asusterintamalle. Nahkaiset asusteet kruunavat tyylikkään asun ja vain asusteita vaihtamalla voit luoda erilaisia tyylejä, vaikka muu vaatetus pysyisikin samana. Panostathan laadukkaisiin nahka-asusteisiin, jolloin niistä on iloa vuodesta toiseen – laadukas nahka itseasiassa vain paranee käytössä, kunhan vain muistat hoitaa ja huoltaa sitä säännöllisesti.

Tino on stailattu trendikkäillä syysväreillä! Kauluspaita ja 100% merinovillaa oleva neuletakki Stenströms, viininpunaiset puuvillahousut Alberto, nahkakengät PBO, nahkainen salkku Oscar Jacobson, nahkainen vyö Bassa Collina.

Tule päivittämään asusi syksyyn – liikkeeseemme saapuu syysuutuuksia lähes päivittäin. Tervetuloa tutustumaan!

JyLe:n 1-sarjan tulevan kauden pelit starttaavat kotiotteluiden merkeissä Jyväskylän Monitoimitalolla 15.9 klo 15.30 naisten ottelulla PuijoVolleytä vastaan ja klo 18.00 alkaa miesten ottelu Kuortanetta vastaan. Lisätietoja JyLe:n edustusjoukkueista ja tulevan kauden peleistä seuran kotisivuilta sekä Facebook-sivuilta.

AARON’S TOIVOTTAA JYLE:LLE ONNEA KAUDEN PELEIHIN!