Pukeudu iloisiin väreihin ja kuoseihin – myös vapun jälkeen!

In Miesten pukeutuminen, Miesten puvut by Harri Pii

Niin talven rippeet on taas karisteltu kannoilta ja vietämme tänään huhtikuun viimeistä päivää eli vapunaattoa, joka tarkoittaa sitä, että monissa kodeissa kuohuvat, ilmapallot ja serpentiinit on jo valmiiksi viritetty – toiset juhlivat vappua joka vuosi uskolliseen tapaansa railakkaasti, kun taas toisille riittää hillitympi hippalointi simojen ja munkkien kera. Vappu ei ole mikään uusi juhla, sillä sitä on vietetty jo keskiajalla 700-luvulla, Saksassa eläneen ja pyhimykseksi julistetun nunna Walborgan muistoksi – josta sana vappukin on peräisin.

Keski-Euroopassa vappua on vietetty kevään tulon tai kesän alkamisen kunniaksi ja juhlaan on liittynyt kautta aikain erilaisia uskomuksia, taikuuksia ja jopa noitia. 1800-luvun Yhdysvalloissa toukokuun 1. päivä tunnettiin työläisten kansainvälisenä juhlapäivänä, ”movin-day” -päivänä, jolloin työsopimuksia uusittiin ja työpaikkaa vaihdettiin. Vapulla onkin hyvin vahva poliittis-yhteiskunnallinen historiansa, jonka johdosta päivä tunnetaan meillä Euroopassa työväen, mutta myös ylioppilaiden juhlapäivänä, jolloin on ollut tapana lakittaa tunnettuja patsaita, esim. Helsingissä Manta ja Jyväskylässä Minna Canthin patsas ovat saaneet ylioppilaslakit päähänsä juhlapäivän kunniaksi. Vuodesta 1979 lähtien vappupäivä on myös ollut Suomessa virallinen liputuspäivä.

Iloa pukeutumiseen!

Perinteisesti juhlava ja jopa karnevaalihenkinen pukeutuminen ovat kuuluneet vapun juhlintaan. Vaikka vappu onkin vain kerran vuodessa, ei olisi ollenkaan huono ajatus lisätä ripaus tätä iloista vappumieltä ihan jokaiseen päivään, osaksi siistiä sekä edustavaa työ- ja juhlapukeutumista, sillä me suomalaiset olemme tunnetusti vähän turhankin kainoja pukeutujia. Joten tällä kertaa esittelemme teille ideoita siihen, kuinka pukeutua iloisesti väreihin ja kuoseihin myös muulloin kuin vappuna – ja kuinka tehdä se ennen kaikkea tyylikkäästi, ilman mautonta karnevaalifiilistä.

Supertrendikäs ja harmonisen tyylikäs asukokonaisuus, jossa sekoitus muodikkaita värejä, kuvioita ja kuoseja. Cavalieren irtotakki on villaa ja housut puuvillaa, kauluspaita ja solmio Stenströmsin, taskuliina Matexin,  nahkavyö Saddlerin ja kengät Sandin.

Kokonaisuus ratkaisee – aina!

Arkipukeutumisessa ei tarvitse orjallisesti noudattaa mitään sääntöjä – voit huoletta pukeutua vaikka päästä varpaisiin erilaisiin väreihin ja kuoseihin, jos kokonaisuus toimii. Kokonaisuus on nimittäin aina se, joka ratkaisee ja ajaa kaikkien yksittäisten pukeutumissääntöjen yli (huom. eri tilanteiden ja juhlien pukeutumisetiketit ovat kuitenkin oma juttunsa, joita tulee noudattaa). Kokonaiskuvan kannalta tulisi kuitenkin huomioida eri värisävyjen keskinäinen harmonia ja kuosien sekä kuvioiden koko. Esimerkiksi tyylikkäässä casual-asussa turvallinen tapa ottaa väriä ja kuvioita mukaan on esimerkiksi valita niitä kauluspaitaan ja asusteisiin, esim. taskuliinaan, muuten hillittyjen ja klassisten vaatteiden kaveriksi. Alla oleva asu on loistava esimerkki supertrendikkäästä sekä tyylikkäästä asusta, jossa on käytetty raikkaita värejä sekä kuoseja hyvällä maulla. Ja suomalaisten suosimaa mustaa on valittu vain nahkavyöhön ja -kenkiin.

Jos kokonaisuus toimii, voit huoletta valita eri värejä ja kuoseja asuusi.

Stenströmsin vaalenpunainen kauluspaita sinisillä pilkuilla varustettuna on todella trendikäs ja toimii loistavasti muutoin hillittyjen kuosien sekä klassisten elementtien kanssa. Irtotakki Cavaliere, solmio Stenströms, taskuliina Matex.

Älä kangistu kaavoihin, vaan kokeile rohkeasti uutta!

Meillä kaikilla on pukeutumisessamme tietyt lempivärit ja -vaatteet, joihin turvaudumme – tilanteesta toiseen ja jopa vuodesta toiseen. Mutta jos vaatteet ovat aina pelkästään mustaa tai valkoista, ja tummansininenkin tuntuu aivan liian värikkäältä, suosittelemme rohkeasti kokeilemaan ja sovittelemaan uusia vaihtoehtoja; jo pienillä värimuutoksilla tai hillityillä kuoseilla voi saada aikaan kaivattua piristystä ja vaihtelua muuten tuttuun ja turvalliseen asuun. Etkä voi koskaan tietää, miltä värit ja kuosit näyttävät ylläsi, jos et ensin kokeile niitä – niin se vain on. Pukeutuminen ei ole vakava asia ja heittäytyminen pieneen pukeutumisleikkiin tekisi aika ajoin hyvää meille kaikille.

Cavalieren tummansininen ja ikkunaruutukuosinen irtotakki korostaa asun muuta pastellista värimaailmaa. Kauluspaita, solmio ja taskuliina Stenströms, puuvillahousut Cavaliere, vyö Bassa Collina, oranssit mokkaloaferit PBO.

Vaaleat pastelliset sävyt näyttävät kesällä todella hyvältä. Oranssi, vaaleanbeige ja tummansininen toimivat loistavasti yhdessä, toisiaan täydentäen. Irtotakin ikkunaruutukuviointi tuo asuun ripauksen skarppia maskuliinisuutta.

Hillittyä raitaa ja kukkaa yhdistettynä irtotakin ruutuun – kuviot ja värit toimivat täydellisesti yhdessä. Huomioi Cavalieren irtotakin trendikkäät, leveät kaulukset! Kauluspaita, solmio ja taskuliina Stenströms.

Mitkä värit ja kuviot sopivat minulle?

1990-luvulla erilaiset värianalyysit olivat suurta huutoa ja vaateostoksilla kuljettiin pienten kangaspalojen kanssa – vaatteen piti olla prikulleen oikeaa sävyä ja tummuutta, muutoin se jäi hyllyyn, vaikka olisi muuten ollut kuinka mieluinen tahansa. Yhtään analyyseja vähättelemättä, suosittelemme aina katselemaan värejä ja kuoseja avarakatseisesti. Tämä jo yksistään sen vuoksi, että ihon ja hiusten sävy muuttuvat vuodenajan ja valaistuksen mukaan ja kaikista väreistä on olemassa lukuisia eri sävyjä- ja tummuuksia, jotka toimivat yksin ja yhdessä eri tavalla. Joten jos joku sanoo, että ”punainen ei sovi minulle”, se ei pidä paikkaansa, sillä ihan jokaiselle löytyy se oikea punaisen sävy. Sillä on myös iso merkitys, valitseeko värin isoihin vai pieniin pintoihin, kuvioilla vai ilman, lähelle kasvoja, asusteeksi vai asun alaosaksi tai mitä muita värejä asussa on, eli miltä kokonaisuus näyttää. Ja ennen kaikkea, jos jokin tietty väri tuottaa suurta iloa juuri sinulle, ei siinä vaiheessa millään muulla ole merkitystä.

Siisti asu vapaa-aikaan tai rentoon edustamiseen. Kauluspaita ja taskuliina Stenströms, irtotakki Cavaliere, puuvillafarkut Alberto, ruskea nahkavyö Bassa Collina ja Oxford-kengät Oscar Jacobson.

Keväisen raikkaat kuviot ja värit tuovat hymyn huulille.

Stenströmsin kauluspaidassa sekä taskuliinassa on trendikäs kukkakuviointi. Cavalieren vaaleanharmaa irtotakki on villaa ja se on todella monikäyttöinen sekä helppo yhdistellä erilaisten asukokonaisuuksien kanssa.

Eri kuvioiden ja kuosien kanssa pätee sama juttu kuin värien kanssa; on olemassa pieniä ja suuria kuvioita, hillityillä tai voimakkailla kontrasteilla, erilaisia pintoja ja kuoseja ja näitä kaikkia lukematon määrä erilaisia. Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan jollekin kuosille tai kuviolle, ennen kuin näkee, kuinka se toimii päälle puettuna ja yhdessä muun asukokonaisuuden kanssa. Aina kuulee esimerkiksi sanottavan, että pystyraita hoikentaa ja vaakaraita leventää, mutta tämäkään ei ole niin yksiselitteistä, sillä illusio riippuu myös aina raidan leveydestä sekä itse vaatteesta, mm. sen leikkauksesta ja kankaan laadusta. Kankaan pienellä kuvioinnilla saa aikaan eläviä ja mielenkiintoisia pintoja, kun taas suuret kuviot toimivat katseenvangitsijoina ja yleensä hillitympien kuosien kanssa. Eri kuvioita ja kuoseja voi kuitenkin sekoitella huoletta keskenään, jos ne toimivat kokonaisuutena ja toisiaan täydentäen.

Stenströmsin superlaadukkaita puuvillapaitoja ja taskuliinoja, kevään uusissa ja upeissa kuoseissa ja väreissä.

Pukeutumisessa tärkeintä on, että viihtyy vaatteissaan ja ne tuntuvat miellyttäviltä yllä. Harva uskaltautuu kokeilemaan uusia väreja ja kuoseja ilman pientä rohkaisua ja ulkopuolista apua, mutta yleensä se kannattaa. Oli tyylisi hillitty tai räväkkä, meiltä Aaron’silta löytyy paljon erilaisia vaihtehtoja juuri sinulle. Ja jos olet valmis, lähdemme ilomielin kanssasi pieneen pukeutumisleikkiin, kokeilemaan ja löytämään uusia tuulia pukeutumiseesi.

Lämpimästi tervetuloa palvelevaan ja asiantuntevaan liikkeeseemme!

Ja oikein hyvää vappua kaikille!