Parasta päälle ja kohti rallihumua?

In Edustustyyli, Kesäpukeutuminen, Miesten vaatteet by Harri Pii

Postauksen kuvat otettu idyllisessä Ravintola Saumassa.

Jyväskylän kesä on täynnä tapahtumia, joista jokaiselle löytyy jotakin; on tapahtumia kulttuurin, musiikin ja urheilun ystäville, lapsiperheille suunnattuja tapahtumia jne. Viime viikonloppuna meitä yleisurheilun ystäviä hellittiin, kun Harjulla ratkottiin yleisurheilun Suomen mestaruudet Kalevan kisoissa, jossa myös me olimme mukana; halusimme huomioida kaikki uudet Suomen mestarit lahjoittamalla heille lahjakortit liikkeeseemme. Tulevana viikonloppuna on puolestaan vuorossa todellista vauhdin huumaa, kun jo legendaariseksi muodostunut autourheilutapahtuma Neste Rally Finland saapuu Jyväskylään – on hienoa, että olemme saaneet pitää tapahtuman Jyväskylässä, vaikka sitä on yritetty moneen otteeseen siirtää täältä pois. Moni ei nimittäin ymmärrä, kuinka suuri merkitys ralleilla on useille paikallisille yrittäjille. Ja se, että Harjun EK teki paluun muutama vuosi takaperin, on ilahduttanut kaikkia rallin ystäviä, mutta erityisesti myös meitä keskustassa toimivia yrittäjiä.

Jos suuntaat tulevana viikonloppuna keskustan rallihumuun, niin meillä olisi siihen hyvä ja toimiva resepti; pistä parasta päälle, kaulaan sähäkkä solmio ja suuntaa viihtyisään & idylliseen ravintolaan ottamaan alkuvauhtia illan rientoja varten – loppuilta sujuukin sitten omalla painollaan.

Tyylikästä ja edustavaa päälle ja kohti viikonlopun rallihumua?

Vauhtia Saumasta

Keskustassa on paljon viihtyisiä alkuillan ravintoloita, joita voimme suositella lämpimästi. Eräs tällainen uusi, viihtyisä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka löytyy osoitteesta Vapaudenkatu 57, nimeltään Ravintola Sauma. Sauma on rento A-oikeuksin varustettu ravintola, josta saa myös herkullisia kahvilatuotteita sekä ruokaisia salaattiannoksia. Sauman miljöö on idyllinen ja sen avarista ikkunoista voi tarkkailla Vapaudenkadun elävää liikennettä ja ohikulkijoita. Sauma on takuulla loistava paikka alkuillan lämmittelyyn, josta voi ottaa vauhtia illan rientoja varten, mutta Sauma sopii myös rentoon lounaschillailuun sekä lapsiperheille. Tarkempia lisätietoja ravintolan palveluista löydät Sauman Facebook-sivuilta.

Ravintola Sauma sijaitsee Vapaudenkadulla ja se on rento & idyllinen A-oikeuksin varustettu paikka, jossa voi nauttia myös kahvilatuotteita ja salaattiannoksia.

Myös Sauman baarimestarina työskentelevän Jarnon työasu on Aaron’sin käsialaa; puuvillapaita Stenströms ja suorat housut Kaleva.

Parasta päälle

Monen miehen tulee työnsä puolesta edustaa rallihumussa, jolloin tulee pukeutua parhaimpiinsa. Tai jos olet tyylitietoinen mies ja haluat erottua eduksesi ”tavallisesta rallikansasta”, myös silloin kannattaa valita päällensä edustavaa ja tyylikästä – pukeudu pukuun, hienolaatuiseen kauluspaitaan ja sido kaulaasi pirteä solmio, niin keräät takuulla ihailevia katseita! Ja jos illan mittaan asua haluaa keventää, voit aina riisua puvuntakin ja solmion, jolloin asu toimii mainiosti myös rennompana versiona.

Niilon yllä esimerkki tyylikkäästä ja laadukkaasta pukukokonaisuudesta. Puku Sand, kauluspaita Stenströms, solmio Amanda Christensen ja taskuliina Matex, nahkakengät Playboy.

Pilkut ja kukkakuviot ovat olleet tämän kesän trendejä. Puku Sand, kauluspaita Stenströms, solmio Amanda Christensen, taskuliina Matex.

Satsaa laatuun!

Moni mies kokee puvut ahdistavina, pakollisina perhejuhlien asuina, jotka haluaa riisua päältään heti kuin vain mahdollista. Todennäköisin syy tähän on se, että on pukeutunut huonosti istuvaan, vääränkokoiseen ja huonolaatuisesta kankaasta valmistettuun pukuun, joka ei hengitä. Kun puku on valmistettu hienolaatuisesta luonnonkuidusta, esimerkiksi villasta tai pellavasta, se hengittää myös kesäkuumalla ja siinä on miellyttävä olla vaikka aamusta yömyöhään.

Hyvin istuvassa ja laadukkasta materiaalista valmistetussa puvussa viihtyy vaikka aamusta yömyöhään.

Niilon harmaa Sandin puku on 100% villaa ja Anttonin luonnonvalkoinen Oscar Jacobsonin puku 100% pellavaa – molemmat ovat supertrendikkäitä ja hienolaatuisia pukuja, jotka hengittävät myös kesän lämpötiloissa. Miesten kauluspaidat Stenströms, pilkulliset solmiot Amanda Christensen, taskuliinat Matex, Anttonin olkaimet Helsingin Olkain, kengät Oscar Jacobson. Niilon kengät Playboy.

Tärkeää on myös puvun istuvuus ja että se on malliltaan omia vartalonmuotoja sekä -mittoja imarteleva. Harva mies myöskään löytää mittasuhteiltaan juuri sopivaa pukua ilman pieniä muokkauksia hihoihin tai lahkeisiin – joskus sopivan puvun löytämiseksi tulee tehdä myös muokkauksia takkiin ja housujen vyötäröön. Mutta se on varmaa, että ihan jokaiselle miehelle löytyy takuulla istuva ja mukava puku – ensimmäinen askel sen löytämiseksi on suunnata asiantuntevaan liikkeeseen, jossa saat ammattitaitoitoisen myyjä avun ja osataan tehdä pukuun tarvittavat mittamuutokset.

Raikas ja trendikäs pukukokonaisuus! Pellavapuku Oscar Jacobson, kauluspaita Stenströms, solmio Amanda Christensen, taskuliina Matex, olkaimet Helsingin Olkain.

Mies, meiltä Aaron’silta löydät takuulla tyylikkäät ja laadukkaat puvut niin juhlaan kuin rentoon edustamiseen, ammattitaitoisen palvelun kera. Liikkeessämme on myös hyvä valikoima vapaa-ajanvaatteita ja asusteita. Tarvittavat mittamuutokset uusiin, mutta myös asiakkaan omiin vaatteisiin, teemme omassa ompelimossamme, oman vaatturimme toimesta. Lämpimästi tervetuloa!

Aaron’s toivottaa vauhdikasta ja tyylikästä ralliviikonloppua kaikille!